torstai 16. lokakuuta 2014

Syysloma

Moikka! Taas on vierähtänyt viikko kun viimeksi koneen avasin. Onneksi nyt alkoi pari päivän loma, kokeita oli toinen toisensa jälkeen eikä motivaatiota ollut mihinkään. Tänäkin aamuna mietin että ainiin pitäisköhän sinne blogiin kirjottaa? Mutta tallin jälkeen kanilaan mentyäni ja sieltä tultuani teki ihan mieli kirjoittaa. Innostuin siis kuvaamaan kanit ja hypyttelemään Porkkanaa. Hyvin meni vaikka vähän laiskasti kun on  ollut muutenki vähällä liikutuksella ja päässyt hieman lihoomaan. :D Pilvi pääsi juoksemaan ympäri pihaa ja Pilvin kuviin oon tosi tyytyväinen. Porkkanan kuvista tuli ihan kivoja. Molemmille kaneille on kasvanut kunnon talviturkki, en tosiaan odota kevättä kun ne sen pudottaa. Meijän oisi tarkotus ensi kuussa mennä Porkkanan kanssa hyppäämään messuille, tänä vuonna ei valitettavasti ole pet-näyttelyitä niin Pilvi ei pääse mukaan. ;( Siitä sitten lähempänä. Pitkään on jo tehnyt mieli kolmatta kania joko naarasta tai leikattua urosta noiden seuraksi mutta en usko sen ainakaan tällä hetkellä tapahtuvan. Nyt saattekin tämän päivän kuvia ja tällä viikolla ehdinkin postailla useammin. :)
















5 kommenttia:

  1. teettekö te sen pihahäkin kaneille talveks?

    VastaaPoista
  2. Sulla on söpöjä pupuja! :) Haluan ihan mielenkiinnon vuoksi kysyä, että kauanko kaninne saa olla vapaana päivässä, entä kauanko huomiot niitä(siis rapsuttelet niitä yms)? :) Häkki joka tulee ulos niin millälailla se on lämpöeristetty kun mietinvain että eikö niille tuu kylmä? :D oon hölmö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hömm noo rapsuttelen aina jonkin aikaa ja ovat leikkimökissä vapaana,tuleva häkki (pian valmis) on eristetty :) Kiitos!

      Poista