sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

PetExpo 12.4

Moikka! Nyt on tän kevään messut ohitse. Ne oli tosiaan eilen ja oltiin siellä molempien kanien kanssa. Meille päivä oli pitkä sillä herättiin jo 5.15 ja lähdettiin 7.11 junalla kohti Pasilaa. Kotona oltiin puol kasin aikaan. :D Meillä oli molemmat kanit ihan eri puolilla mutta se ei kamalasti haitannu, ravasin sitten sitä väliä usein ja niillä alueilla pyörin paljon. Osa lukijoistakin tuli moikkaamaan ja juttelemaan joka oli tosi kiva. Myös moni pienikin lapsi meidät tunnisti :D Pilvi oli monen suosiossa pitkän karvansa takia ja hassujen korviensa ansiosta. x) Porkkanan toisella puolella oli tuntematon kani ja toisella puolella olikin Katrionan Olaf :) Pilvi oli kulmassa eikä vieressä ollut ketään tuttua. Vähä kauempana oli meidän kavereitten Johannan ja Jannikan (Joihin tutustuin fb ryhmän kautta) kanit. Ne olivat siis tyttökaneja joten Pilvi sai olla jonkun aikaa lattialla mutta ei Pilveä kamalasti kiinnostanut. :D Molemmmat kanit päräjsivät näyttelyissä suht. hyvin. Porkkana oli vähän villi eikä antanut avustajan hakea sitä häkistään koska oli uusi paikka ja eka kerta noin isossa paikassa. Tuossa nyt pisteet:

Pilvi:

Yleiskunto: 27/30 luiseva selkä, muuten lihaksikas
Turkki: 17/20 Selässä sänkeä???,Pyllyssä takku,Alhaalta ohut,Kyljissä saksen jälkiä (Tuota sänkeä ihmettelin kun en huomannu siinä mitään)
Korvat: 5/5
Silmät: 5/5
Hampaat: 5/5
Kynnet: 5/5
Tassut: 5/5
Häntä: 5/5
Käsiteltävyys: 18,5/20 Antaa käsitellä vaikka jännittää
Yhteensä: 92,5/100


Porkkana:

Yleiskunto: 27,5/30 Mukavassa massassa ikäisekseen
Turkki: 18/20 Karvanlähtöä ja vähän eloton
Korvat: 5/5 Puhtaat
Silmät: 5/5 Kauniit
Hampaat: 5/5 Ok 
Kynnet: 4/5 Leikkaamatta
Tassut: 4,5/5 Kellertää
Häntä: 5/5 Takuton
Käsiteltävyys: 18/20 Malttamaton
Yhteensä: 92


Sellaset pisteet meijän kaneilla. Pilvi voitti eniten viiden pisteen kohtia ja sai herkkuja ja rusetin jotka näkyy varmaankin tiistaina tulevassa postauksessa jossa on video mun ostoksista ja messuilta video. :)
Tein aika paljon ostoksia vaikka tuntu ettei rahaa menny paljoa. Ja ihastuin täysin niihin Topcanisin pehmeisiin hihnoihin ja nyt jälkeen päin harmittaa kun en ostanut. Käytiin vielä ennen messujen loppua hypimässä radalla ihan vapaasti kun sinne sai mennä. :) Porkkana meni tosi hyvin ja yritti hypätä korkemapiakin mitä pystyy eli eikun harjottelemaan. :D Oon ollu vähän laiska harjottelussa mut nyt rupeen rakentelee kesäks uusia esteitä ja harjottelee niin ehkä marraskuun lemmikkimessuille sitten pääsisin hyppimään. :) Tulipas nyt pitkä postaus kun selitin kaikenlaista. Messut oli kaiken kaikkiaan tosi kivat ja kiitos kaikille seurasta. :)






























































tiistai 8. huhtikuuta 2014

Messu lappusia

Moi! Sain vasta eilen ne messulaput kun ne oli tullut mun äitille ja olin mun iskällä. Meillä on kanien numerot Porkkana 26 ja Pilvi 89, varsinkin Pilvi on aika loppu päässä. Meitä voi tulla moikkaamaan noille häkeille koska uskon pyöriväni siinä jonkun verran :) Mulla on jo jonkun verran ohjelmaa päivällä kun saan juomapullon,haen kantokopan ja heinäkaukalot jotka ostin ja toimitan yhdet valjaat ja arvonta palkinnot uusille omistajilleen. :) Mulla soi herätys 5.15 lauantai aamuna joten meen perjantaina aikasin nukkumaan ja messuista ois tarkotus tehä video. Pesin Porkkanan tänään kun se sotki ittensä vauva öljyyn. :D Jos joku haluaa jtn ostaa blogikirppikseltä niin että toimitan ne messuille lauantaina niin viimeistään torstai iltana pitää mulle ilmottaa koska ne on mun isällä ja samalla kun haen kanit voin ne ottaa mukaan. :) Toin jo osan tavaraoista tänään äitilleni kuten heinät,herkut ja ruuat. OIs sitten ens viikolla tarkotus hakee lisää ruokaa agrimarketista koska se on ihan loppu, hyvin on kestäny ja maistunu mut katotaan jatkanko tolla vai ostanko Racing Prixiä. :) Messuilla nähdään ;)

Ainiin Porkkana on mun kaverin Annan nimellä joten älkää ihmetelkö tuota nimeä :)










sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Leiri info

Moikka! Multa on kysytty paljon leiristä joka 95% mahollisuudella pidetään jos tulee tarpeeksi osallistujia. :) Elikkäs leiri on jossain vaiheessa kesällä. Leiri maksaa n. 50e sis.majoitus teltassa tai leikkimökissä,ruoka,suihku sauna yms,kisat,ohjelma,mahd. uinti,palkinnot yms. Leiri on meidän kotonamme Siuntiossa, Etelä-Suomessa. :) Mukaan saa tuoda varmaankin max 3 kania sillä tilaa on rajoitetusti ja kanit ja sinä olet omalla vastuullasi. Suositeltavaa on että on matkavakuutus tmv, varsinkin jos tulee hieman kauempaa. Jos et omista kania niin minulta saa lainata jompaa kumpaa, riippuu taidoista jos niin sovitaan. Leirin pitää minä ja Mea jolla on myös oma kaninsa mukana mutta en voi luvata sen puolesta Urhon lainaamista. Kanilla pitää olla kaikki omat kamat mukana ja meillä on mahdollista käydä kaupassa joka on noin 2km meiltä. Leiri kestää 2 yötä ja vikana päivänä on näyttely ja estekisat. Kotonamme on myös koira ja kilpikonna joten koira on myös ulkona jonkun verran. Koko leirin ajan on meillä kotona Isäni, pikkusiskoni ja äitipuoleni. Meillä on naapureita eikä piha ole aidattu joten kaneja ei voi pitää vapaana. On ehkä mahdollista saada pitää kaneja päivällä ulkohäkeissä jotka on tehty komppareista. Omia eväitä saa ottaa mukaan. Meiltä saa ekana päivänä välipalan,iltaruuan ja iltapalan. Toisena päivänä kaikki ja vikana aamupalan ja lounaan. Kysymyksiä voi jättää kommentteihin voi ilmottautua mulle s-postilla: phillipsnalle@gmail.com. Kun kaikki on ilmottatunut lähetämme leirikirjeen kotiin. Juna-asema on myös lähellä joten voimme sieltä hakea jos joku tulee junalla :) Ainiin ja kanit nukkuvat kantokopissa jos vain mahdollista


Leikkimökkimme

Osa takapihaamme

Toinen puoli takapihaamme

Koiramme Viivi

Ja kanimme :)

Valmistelua

Moikka! Nyt onkin enää 6 päivää messuihin :) Mut edessä on silti koulussa 3 koetta ennen ihanaa viikonloppua. Mä en oo vielä nähny mun kisa numeroita koska ne mun äitillä ja oon menossa sinne vasta huomenna. Pesin molemmat kanit valmiiks messuille mut pitää varmaa pestä viel tassui loppu viikosta. Jos molemmat kanit kuivuu kokonaan niin meen varmaan vielä ottamaan kuvia ulos pöydälle molemmista. Ulkona sataa niin en oo voinu kaneja ulos viedä mutta joku toinen päivä sitten. Messujen jälkeen alkaakin kanien totuttaminen toisiinsa, katotaan mitä siitäkin seuraa :D Kanit on kyllä tottunu jo jonkun verran toisiinsa kun asuvat samassa kompparissa väliseinän kanssa. :) Leirille on jo 1 varma ilmottatutuja ja 3 ehkää joten leirille olisi kiva vielä saada lisää porukkaa ja siitä sitten lisää vähän myöhemmin. Jos huomasitte laitoin myös välilehden "Bloginkirppis" niin sieltä voi kattoa onko jotain mielenkiintoista :)




keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Messut lähestyy

Moikka! Mun piti postata jo eilen mut tulin niin kipeeks illalla kun mulla oli 39 kuumetta ja oksentelin niin en tehny muuta kun nukkunu. Tänään mulla oli jo paljon parempi olo ja jaksoin olla kanien kanssa. Yritin kuvata kanien päivää eilen mut se sitten jäi puolikkaaksi kun tulin kipeeks. Katotaan millanen siitä tulee kun sen editoin että voiko sitä ollenkaan julkasta. Messut on jo ens viikon viikonloppuna. Ostin jo yhen kantokopan jonka sitten saan siellä messuilla. :) Porkkanalla on nykyään ärsyttävä tapa jyskyttää yöllä kaltereita joka sitten herättää mut ja tekee sitä tosi lujaa. Onko teillä kokemuksia ja jos on niin miten ootte saanu sen loppumaan? Se rupee ärsyttämään kun jo muutaman viikon joka yö poikeuksetta tehny sitä vaikka ois kuinka kauan tahansa ollu vapaana päivällä :(. Mä kuvasin sen kanien häkkien esittelyn tossa uudessa häkissä mutta sitte tajusin että mun kameran johto on jääny Äitille joten katotaan löydänkö toisen johdon joka käy mun kameraan :) Porkkana on ollut tänään tosi väsyny (koska riehu yöllä häkissä) niin otin Pilvestä muutaman kuvan meijän ipadilla ulkona nopeesti koska oon kipee vielä vähän niin en voinu olla kauaa. Ja sitten tein Porkkanalle sellasen heinä kranssin jonka löysin Pupuninjan blogista :)