sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

PetExpo 12.4

Moikka! Nyt on tän kevään messut ohitse. Ne oli tosiaan eilen ja oltiin siellä molempien kanien kanssa. Meille päivä oli pitkä sillä herättiin jo 5.15 ja lähdettiin 7.11 junalla kohti Pasilaa. Kotona oltiin puol kasin aikaan. :D Meillä oli molemmat kanit ihan eri puolilla mutta se ei kamalasti haitannu, ravasin sitten sitä väliä usein ja niillä alueilla pyörin paljon. Osa lukijoistakin tuli moikkaamaan ja juttelemaan joka oli tosi kiva. Myös moni pienikin lapsi meidät tunnisti :D Pilvi oli monen suosiossa pitkän karvansa takia ja hassujen korviensa ansiosta. x) Porkkanan toisella puolella oli tuntematon kani ja toisella puolella olikin Katrionan Olaf :) Pilvi oli kulmassa eikä vieressä ollut ketään tuttua. Vähä kauempana oli meidän kavereitten Johannan ja Jannikan (Joihin tutustuin fb ryhmän kautta) kanit. Ne olivat siis tyttökaneja joten Pilvi sai olla jonkun aikaa lattialla mutta ei Pilveä kamalasti kiinnostanut. :D Molemmmat kanit päräjsivät näyttelyissä suht. hyvin. Porkkana oli vähän villi eikä antanut avustajan hakea sitä häkistään koska oli uusi paikka ja eka kerta noin isossa paikassa. Tuossa nyt pisteet:

Pilvi:

Yleiskunto: 27/30 luiseva selkä, muuten lihaksikas
Turkki: 17/20 Selässä sänkeä???,Pyllyssä takku,Alhaalta ohut,Kyljissä saksen jälkiä (Tuota sänkeä ihmettelin kun en huomannu siinä mitään)
Korvat: 5/5
Silmät: 5/5
Hampaat: 5/5
Kynnet: 5/5
Tassut: 5/5
Häntä: 5/5
Käsiteltävyys: 18,5/20 Antaa käsitellä vaikka jännittää
Yhteensä: 92,5/100


Porkkana:

Yleiskunto: 27,5/30 Mukavassa massassa ikäisekseen
Turkki: 18/20 Karvanlähtöä ja vähän eloton
Korvat: 5/5 Puhtaat
Silmät: 5/5 Kauniit
Hampaat: 5/5 Ok 
Kynnet: 4/5 Leikkaamatta
Tassut: 4,5/5 Kellertää
Häntä: 5/5 Takuton
Käsiteltävyys: 18/20 Malttamaton
Yhteensä: 92


Sellaset pisteet meijän kaneilla. Pilvi voitti eniten viiden pisteen kohtia ja sai herkkuja ja rusetin jotka näkyy varmaankin tiistaina tulevassa postauksessa jossa on video mun ostoksista ja messuilta video. :)
Tein aika paljon ostoksia vaikka tuntu ettei rahaa menny paljoa. Ja ihastuin täysin niihin Topcanisin pehmeisiin hihnoihin ja nyt jälkeen päin harmittaa kun en ostanut. Käytiin vielä ennen messujen loppua hypimässä radalla ihan vapaasti kun sinne sai mennä. :) Porkkana meni tosi hyvin ja yritti hypätä korkemapiakin mitä pystyy eli eikun harjottelemaan. :D Oon ollu vähän laiska harjottelussa mut nyt rupeen rakentelee kesäks uusia esteitä ja harjottelee niin ehkä marraskuun lemmikkimessuille sitten pääsisin hyppimään. :) Tulipas nyt pitkä postaus kun selitin kaikenlaista. Messut oli kaiken kaikkiaan tosi kivat ja kiitos kaikille seurasta. :)






























































9 kommenttia:

  1. Olempas minä ihanan edustavana noissa palkintojen jako kuvissa :DD.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mustaki oli vaikka millä ilmeillä kuvia joita en ees viittiny julkasta :D

      Poista
  2. Oisinpa mäki päässy! Kivalta näyttää :) Ihan hyvät pisteet oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No marraskuussa on lemmikkimessut niin sinne sitte ;)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköistä :). Hyvät pisteen tuli :)!! Ja Pilvi on kyllä hassun näköinen ;)<3

    VastaaPoista
  5. Saako noita Bis pöydän kuvia kopioida omaan käyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta jos julkaiset jossain niin mainitsethan että on mun ottamia :)

      Poista